Puita

Tänään on se päviä kun tuuli on niin kylmä että korvia koskee, mutta aurinko paistaa niin lämpimästi, että valituissa vaatteissa tulee hiki. Kaupunki on vihreä ja kaunis, puut kukkivat. On jotenkin surullista, että niin monet, minä mukaan lukien, ovat allergisia sille, että puut rakastelevat keskenään.

Toukokuiset illat ovat kauniita ja päivät myös. Kun torilla kävelee kukkamyyjien ohi, leikkokukkien mehukas ja kaunis tuoksu pyörteilee ympärillä kuin vesi. Kävelylenkillä näkee kuinka stadionin ympäristö on täynnä pieniä urheilijanalkuja. Suurin osa niistä puhuu toista kotimaista. Kaikki ovat iloisia ja ajattelen niitä, jotka ovat halunneet mukaan, mutta saaneet kevätflunssan tai vesirokon ja joutuneet jäämään kotiin.

Tänään on se päivä kun kesä on taas yhden askeleen lähempänä ja odotetaan innolla niitä oikeasti lämpimiä päiviä tulevaksi.

Loppiainen

Tänään on se päivä joka on järjestetty vuoden alkupuolelle siivoamista varten. Toiset kantoivat joulukuusensa ulos, minulla ei ollut. Siivosin silti ja mietin, että joulukuusi, onko joulusta muka niin vähän aikaa, että olisi ihan mahdollista, että minulla olisi joulukuusi vielä, jos minulla olisi joulukuusi. Minun joulustani tuntuu olevan jo viikkokausia, kuukausi.

Siivosin, niin kuin tuhannet ja kymmenettuhannet muutkin tänään. En vienyt joulukuusta ulos, mutta kuolleet viherkasvit. Yhdestä leikkasin hengissä olevat oksat, laitoin vesilasiin kasvattamaan juuria. Muut huonekasvit kastelin. Se unohtuu liian usein, sen voisin luvata uuden vuoden kunniaksi, hoitaa niitä paremmin.

Koti on ihana kun se on puhdas. Siivoamisen jälkeen kävin luistelemassa ja laskemassa mäkeä liukurilla. Olin lapsi taas, möyrin pyllylläni maassa mäenlaskun jälkeen, lapsen yllyttämänä. Sitten syötiin yhdessä, se oli hyvä. Tammikuinen talvi alkaa nyt, joulu on siivottu pois kokonaan.

Tiekarhun murinaa

Tänään on se päivä kun satoi viellä hiukan lisää lunta. Istuin kahvilassa ystävän kanssa. Ystävällä oli kurkunpään tulehdus ja puhekielto. Hänellä oli mukana pieni läppäri, jonka näytön sai käännettyä minua kohti kun istuimme vastakkain. Minä puhuin, hän naputteli. Juttelimme paljon, vaikkakin minusta tuntui kuin olisin ollut koko ajan äänessä. Niin kuin tietysti olikin. Kahvilan tiskillä autoin ystävää tilaamalla hänelle vuohenjuustoleivän ja Gallianolla terästetyn glögin. Minä otin terästyksen kirkkaana. Istuimme ja puhuimme. Ei haitannut, vaikka hänellä ei ollut ääntä. Hän pystyi puhumaan kerrankin täydellisesti ruokaa suussa.

Aika kiertyy hitaaksi spiraaliksi kun odottaa jotain. Joulua, esimerkiksi. Ei joulun itsensä takia, vaan siksi, että se nyt tulee ja sitä odotetaan siksi, että se on lähellä. Lomat alkavat, joululomat. Siirtymäriitit, jollain tapaa samanlaiset kuin uusi vuosi. “Sitten joulun jälkeen” ja “sitten ensi vuonna” toistuvat etenkin työpaikalla puheessa. Kaupungilla mahtavan suuret tiekarhut raapivat kaiken tarpeettoman pois tieltään. Suuria koneita. Jatkuvat miltei silmänkantamattomiin kun seisot vieressä ja katsot. Niiden rinnalla tunnen itseni pikkulapseksi. Paitsi että tajuan olevani pieni, tajuan myös tuijottavani suu auki. “Iso kone!”

Lumienkeleitä

Tänään on se päivä kun Kaisaniemessä on satanut 25 senttiä lunta päivässä, tai valoisana aikana, kello viiteen mennessä iltapäivällä. Lumisade jatkuu, hitaana ja hienona, mutta jatkuu kuitenkin. Lumi on kevyttä puuteria, vitiä, pakkaslunta, joka pölähtelee askelten tiellä ja on kevyttä potkia, kevyttä kahlata. Pahoilta liikenneonnettomuuksilta on vältytty, ei vielä kuolonkolareita, helpotus, sitä ei toivo kenenkään jouluun.

Joululahjat on hankittu kahta lukuunottamatta, yksi joulunjälkeisen reissun tuliainenkin on hankittu. Lumen vuoksi ystävien kotimatka maakunnista kesti, eivät tulleet glögille niin kuin ensin suunniteltiin. Paistoin silti tortut, söin yhden. Keitin glögiä punaviinistä, join mukillisen, tulin pieneen hiprakkaan, kaipuuta täyteen.

Joulu on lähellä. Lunta, glögiä, lunta. Rakkautta on paljon, ottajaa ei. Huomenna kävelen halki kinosten hameessa, olen onnellinen lumesta.

Kolattavaa

Tänään on se päivä kun Finlandia-taloa markkeeraavat värivalot ovat punaisia ja yhdet pikkujoulut jäävät väliin. Tänään on ollut tuhruinen päivä, ei tarpeeksi pakkasta, jotta kaupunki olisi selkeä ja kirkas, vaan hienoinen utu on pehmittänyt ääriviivoja aamusta asti. Helsingin Sanomissa kaupungin lumenkolausosastosta vastaava virkamies kiitteli kaupunkilaisia, jotka ovat kaivaneet autonsa kinoksista ja ajaneet ne väliaikaisparkkeihin Senaatin-, Kasarmi- ja Hakaniemen toreille. On saatu lumityöt tehtyä paremmin. Jouluuksi jo koko kantakaupunki puhtaaksi. Ilmatieteen laitos ennustaa huomiselta alkavaa lumisadetta, joka jatkuisi keskiviikkoon asti.

Tähän kellonaikaan perjantai-iltana tekee mieli punaviiniglögiä, muutamaa iloista siideriä, aina yhtä hemmottelevaa kuohuviiniparvea. Tarjolla on teetä. Kaupunki näyttää lauhemmalta kuin on, aseman kello näyttää seitsemää. Jäät eivät vielä kestä kävelemistä paitsi puistossa, jonka kenttä on aurattu soikeaksi pyöryläksi. Aamuisin sen pinta kiiltää auringon valossa kuin kolikko.

Lunta, lunta, unta

Tänään on se päivä kun lunta on pyryttänyt, tuiskuttanut ja satanut koko päivän. Aivan koko päivän. Ikkunasta näkyy hämärän hetkellä vain violetti kaikkeus, jonka läpi kaupungin valot hädin tuskin yltävät. Ja lumisade. Kun katsoo katulampun valokeilaan, näkee sen värin, tiheyden, suunnan, määrän. Melkein kaiken. Ei sitä, miltä se tuntuu kasvoilla tai minkälaista on kävellä sitä vasten, mutta näkee sen.

Huomenna ihmiset lapioivat autojaan irti parkkipaikoista, työntävät liikennevaloihin jääneitä autoja liikkeelle, kahlaavat lumessa. Toivottavasti osaavat iloita siitä myös, samalla tavalla kuin lapsena. Lunta oli silloin enemmän, me olimme pienempiä. Nyt lunta on paljon ja me voimme kuvitella hetken, että talven lopussa sitä on kaulaan asti ja siihen voi kaivaa tunneleita, joita pitkin kuljetaan kauppaan ja töihin.

Ilta on hurjan suloinen violetissa värissään ja lumihunnussaan. Tekee mieli mennä tekemään lumienkeleitä.

Apukäsiä

Tänään on se päivä kun muutaman minuutin matkalla kaupungissa voi todistaa useampaa autontyöntöepisodia. Sutimisen ääni kiirii kauas liikenteen metelin yli, eikä kestä kuin hetki, kun ilmeenkään värähtämättä kolme ohikulkijaa on jo auton takana. Muutama tuuppaus, hiukan heijausta ja renkaat tapaavat jotain kiinteää, auto kiihdyttää, tööttää kiitokseksi ja on pian taas osa liikenteen virtaa. Auttajat ovat jo jalkakäytävällä, erotat heidät enää vain siitä, että he puhdistavat lapasiaan toisiaan vasten.

Lumi tuo ystävällisyyden kaupunkiin. Ventovieraille tarjotaan apua, ventovierailta huolitaan apua. Luotetaan vähän enemmän, kun pulassa oleminen on niin selvää ja näkyvää. Mietin, mistä käyn ostamassa lapion ja paljonko se maksaa; polkupyöräni on vetäytynyt hibernoimaan kaksi- ja puolimetrisen lumikasan alle tai keskelle. Toisaalta, raaskiiko sitä häiritäkään kesken unien.